Artikkelit

Tuoreet tegulaiset: Miika, Michelle ja Azad

Erasmus+ Taste Europe on the Go! (in Holland) – eli tuttavallisemmin Tegu – kiittää kaikkia hankkeeseen mukaan hakeneita.

Tuoreet tegulaiset: Miika, Michelle ja Azad

Kohti Hollannin Bredaa, joulumarkkinoita ja voitollista myyntitulosta lähtee puurtamaan tällä erää, hankesopimuksen mukaisesti, enintään kolme Malmin kampuksen perholaista eli

Miika, Michelle ja Azad – onnittelut!

Kolmikko pääsee käärimään hihansa heti: hankkeeseen liittyvät tapaamiset ovat tästä viikosta alkaen torstaisin klo 14.30–16.

Tuoreet tegulaiset – lisätiedot

Leni Palminkoski-Pihlamo, lehtori, Taste Europe on the Go! -hankkeen vastuuopettaja
leni.palminkoski (at) perho.fi

Seppo Honkanen, kv-koordinaattori
seppo.honkanen (at) perho.fi

 

Perholaiset sarjisfestareilla

Perholaiset tapahtumatuotanto -tutkinnon osaa paraikaa suorittavat opiskelijat bilettivät eli tekemällä oppivat viikonlopun Suvilahdessa Helsingin sarjakuvafestivaaleilla >>

Mielenkiintoinen ja luova tekeminen on yhtä festiä!

Perholaiset sarjisfestareilla

Suvilahti, Helsingin sarjakuvafestivaalit ja perholaiset ospin metsästäjät

Liiketoiminnan KT18LT- ja PM18C -ryhmäläiset oli kutsuttu syyskuun ekaksi kokonaiseksi viikonlopuksi la 7.–su 8.9.2019 sarjisfestareille työkeikalle.

Hommiin tartuttiin innolla – tulevat merkonomit muun muassa sisustivat/somistivat, jeesasivat esiintyjiä, toimivat lastenpajojen vetäjinä ja hostasivat tapahtuman vapaaehtoistyöntekijöiden taukotilaa.

JA HUOM: kaikki meni opintojen piikkiin eli osaamista ja osaamispisteitä (osp) kertyi!

Perholaiset sarjisfestareilla

Valitsen tämän pinkin!

Perholaiset sarjisfestareilla

Jaa… ottaisinko pinkin?

Perholaiset sarjisfestareilla

Näissä somisteissa on hyvä pinkki sävy!

Perholaiset sarjisfestareilla – lisätiedot

Mirjami Lehikoinen, lehtori
040 714 4293
mirjami.lehikoinen (at) perho.fi

Esitteitä ja reseptejä suoraan pellolta

Yhtenä syyskuisena perjantaina, kun ei satanut ja myrskynnyt (se oli 6.9.2019 – painakaa päivämäärä mieleenne 😀

Liiketoiminnan PM19O-ryhmä meni ja otti tuotekuvia ja aurinkokylpyjä Green City Farmilla

Esitteitä ja reseptejä suoraan pellolta

Tässä ei oteta selfieitä eikä someteta vaan otetaan tuotekuvia – ja personal farmer Stevenin seisoo tietysti valon edessä…

Viikonloppua odotellessa Perho Liiketalousopiston ekopelon eko-personal eko-farmer eko-Steven Lowdesja kelpo sää esittelivät opiskelijoille kilpaa kevätkylvöjen antia, jota olikin sitten aika paljon – kymmeniä lajikkeita jne.

Perholaiset napsivat 2019 satokauden hyötykasveja mm. tuotekuviksi, laativat in Finnish & in English briefit tuote-esitteet ja etsivät niihin passelit kokkausreseptit.

Esitteitä ja reseptejä suoraan pellolta

Asia voi olla myös kurpitsa, pumkin

Kirjalliset tuotokset tarrattiin komeilemaan näin alkuun luokan 318B seinällä, mutta kukaties ne julkaistaan vielä Perhoshop -verkkokaupan immateriaalisella seinälläkin. Sellainen nettikauppa on btw tulossa!

Esitteitä ja reseptejä suoraan pellolta – lisätiedot

Leni Palminkoski-Pihlamo, lehtori
040 714 4274
leni.palminkoski-pihlamo (at) perho.fi

2019–2020 startti-info: matkailuala, liiketoiminta ja urheilu

Tervetuloa taloon!

Matkailualan, liiketoiminnan ja urheilulinjojen opinnot alkavat seuraavasti:

Uudet opiskelijat ma 12.8.2019

  • klo 10 peruskoulupohjaiset ryhmät Malmin kampuksella
  • klo 9 muut ryhmät Malmin kampuksella

Uudet Sporttikaksari-opiskelijat to 8.8.2019

  • klo 9 Mäkelänrinteen lukiokampuksella

Tervetuloa taloon, uusi opiskelija! Olet aloittamassa Perho Liiketalousopistossa opinnot kohti ammatillista perustutkintoa. Tavoitteenasi voi olla myös ylioppilastutkinto (kaksoistutkinto).

Ensimmäinen viikkosi perholaisena sisältää perehtymistä opiskeltavaan alaan, opiskelutiloihin ja pelisääntöihin, henkilöstöön ja opiskelukavereihin sekä opetusta moneen aiheeseen.

Ota matkaan kirjoitusvälineet ja ruokailua varten KELA- tai ajokortti.

Jatkavat opiskelijat (myös urheilijaopiskelijat)

  • lukuvuosi 2019–2020 alkaa Wilman lukkarin mukaisesti. Nähdään taas!

2019-2020 startti-info: matkailuala ja liiketoiminta

Oppikirjat ja muut välineet

Matkailualan ja liiketoiminnan elokuussa 2019 aloittavat peruskoulupohjaiset ryhmät

Valmistautuminen opintoihin kannattaa alkaa kesäaikana mm. hankkimalla tarvittavat opiskeluvälineet, jotta pääset heti opintojen pariin opintovuoden alettua.

Täältä löydät listat aluksi hankittavista kirjoista ja välineistä:***

Matkailualan oppikirjat

Matkailualan kaksoistutkinto-opiskelijat

Elokuussa 2019 alkavasta jaksosta lähtien tarvittavat kirjat ja välineet, jotka on hankittava heti opintojen aloitukseen:

  • Matkailu on cool (Riitta Karusaari – Anu Nylund)
    WSOY / 1. painos 2010 tai 2. painos 2015
  • Palvelun taitajaksi (Marjo Hämäläinen – Liisa-Maria Patjas)
    Sanoma Pro 2018 (HUOM! Ei välttämätöntä ostaa)
  • Skål och välkommen (Minna Jääskeläinen – Annika Salervo)
    Sanoma Pro
  • Prijatnava appetita – palveluvenäjän perusteet (Tiina Hemming-Sotejeff – Ilona Antila)
    Finn Lectura 2014, ISBN: 978-951-792-619-5
  • Suitcase (Riitta Salo – Jane Myles)
    WSOY, uusin painos (working english korvaa lukiokurssin ENA1)
  • Espanja, Matkapalvelujen myynnin ja matkailupalvelujen osaamisalan valitsevat:
    Ventana 1 (Anna Ahlava – Eeva Hämäläinen – Belén Rambla Lop)
    SanomaPro, painettu tai digikirja

Muut tarvittavat kirjat ja materiaalit hankit opettajan ohjeistuksen mukaan opintojaksojen alkaessa.

Lukio-opinnot ja -kirjat (kaksoistutkinto)

Ensimmäisenä vuonna matkailualan kaksoistutkinnon lukio-opinnoista suoritetaan seuraavat:

englanti: ENA2, ENA4 ja ENA5
ruotsi: RUB1 ja RUB2
matematiikka: MAY1 ja MAB2
äidinkieli: ÄI1 ja ÄI3
psykologia: PS1
yhteiskuntataidot: YH1

Liiketoiminnan oppikirjat

Liiketoiminnan peruskoulupohjaiset opiskelijat

Elokuussa 2019 alkavasta jaksosta lähtien tarvittavat kirjat ja muut välineet, jotka on hankittava heti opintojen aloitukseen:

  • Palvelun taitajaksi (Marjo Hämäläinen – Liisa-Maria Patjas)
    Sanoma Pro, 2018
  • Business First (Ildiko Lönnrot – Maritta Karppinen)
    Edita, 2016
  • Balans (Mariann Kaukinen – Renja Kirsi)
    Sanoma Pro, 2016
  • Merkonomin matematiikka (Eliisa Kolttola – Jarmo Pösö – Pirjo Saaranen)
    2015, Edita
  • funktiolaskin, muistiinpanovälineet (kynät, vihot jne.)

Muut tarvittavat kirjat ja materiaalit hankit opettajan ohjeistuksen mukaan opintojaksojen alkaessa.

Kaksoistutkinto-opiskelijat (yhdistelmätutkinto)

Elokuussa 2019 alkavasta jaksosta lähtien tarvittavat kirjat ja muut välineet, jotka on hankittava heti opintojen aloitukseen:

  • Palvelun taitajaksi (Marjo Hämäläinen – Liisa-Maria Patjas)
    Sanoma Pro, 2018
  • Business First (Ildiko Lönnrot – Maritta Karppinen)
    Edita, 2016
  • Balans (Mariann Kaukinen – Renja Kirsi)
    Sanoma Pro, 2016
  • Tekijä Lyhyt matematiikka 6, Talousmatematiikka (OPS16) (Sanna Hassinen – Timo Taskinen)
    Sanoma Pro 2018 (painettu tai digikirja)
  • funktiolaskin, muistiinpanovälineet (kynät, vihot jne.)

Muut kirjat ja materiaalit opettajan ohjeistuksen mukaan opintojaksojen alkaessa.

HUOM! Elokuussa 2019 alkavalla Tuloksellinen toiminta -jaksolla käytetään digikirjaa:

Opettaja antaa kirjan hankkimisesta ohjeet opintojen alkaessa.

Lukio-opinnot ja -kirjat (kaksoistutkinto)

Ensimmäisenä vuonna liiketoiminnan kaksoistutkinnon lukio-opinnoista suoritetaan seuraavat:

englanti: ENA2, ENA4 ja ENA5
ruotsi: RUB1 ja RUB2
matematiikka: MAY1 ja MAB2
äidinkieli: ÄI1 ja ÄI3
psykologia: PS1
yhteiskuntataidot: YH1

Sporttikaksari-kaksoistutkinto -opiskelijat

Sporttikaksari-kaksoistutkinnon lukio- ja liiketoiminnan oppikirjat ilmoitetaan suoraan opiskelijoiksi valituille.


Suurinta osaa kirjoista käytetään useammalla kuin yhdellä opintojaksolla. Lisäksi esim. matematiikan, englannin ja ruotsin kirjat ovat käytössä koko opintojen ajan.

Etu 2019 loppuun saakka!
Ammatillisista oppimateriaaleista 20 %:n alennus Editan verkkokaupassa koodilla opi2019

Opinto- ja hakupalveluiden kesän palveluajat Malmin kampuksella

  • 3.6–12.7. ma–pe klo 9.30–13
  • kiinni ma 8.–ti 23.7.

Uutta!

Opiskeluvalmiuksia tukevat OPI-opinnot

Uutta liiketoiminnan perustutkinto-opintojen starttiin tuovat opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot (OPI). Niillä voit vahvistaa valmiuttasi (tietotekniikka, kielelliset valmiudet ja matematiikka sekä opiskelutaidot ja -motivaatio) suoriutua ammatilliseen tutkintoon vaadittavista opinnoista.

OPI-opinnot – lisätiedot

Katriina Klén, koulutusalajohtaja, liiketoiminta
050 366 6711
katriina.klen (at) perho.fi

Mirjami Lehikoinen, vastuuopettaja
040 714 4293
mirjami.lehikoinen (at) perho.fi


Iloista kesää – nähdään elokuussa!

 

#perhoreissaa @ ’s-Hertogenbosch, Hollanti

Opintomatka ei petä koskaan

Perho Liiketalousopiston kolmetoista Malmin kampuksen merkonomiopiskelijaa reissasi huhtikuussa opintomatkalle keväiseen Hollantiin, missä parkkeerattiin

@ ’s-Hertogenbosch

’s-Hertogenboschissa >> ryhmä vieraili paikallisessa yhteistyöoppilaitoksessa Koning Willem I Collegessa >> josta vastavierailulle perholaisten isännöitäväksi ja emännöitäväksi saapui ryhmä niinikään liiketoiminnan opiskelijoita heti kohta pääsiäisen jälkeen.

Opintomatkallaan perholaiset tutustuivat mm.

…makujen ihmeelliseen maailmaan, mm. hollantilaiseen kouluruokaan

…mukaanlukien hollantilaisten makumieltymykset – opiskelijat tekivät yhtenä projektinaan markkinatutkimusta suomalaistuotteelle

…globaalin liiketoiminnan piirteisiin ja kansainväliseen kaupunkikulttuuriin yleensä

…avokonttorityöskentelyyn Ricoh’iin tehdyllä yritysvierailulla

…paikallishistoriaan jokiristeilyllä

…ja paluumatkalla nautittiin aurinkoisesta Amsterdamista.

Vielä ihan lopuksi analysoitiin kuin ohimennen kauppojen esillepanoja.

Aina ihana kotiinpaluu –  ja kohta jo jälleennäkemien hollatilaisten kanssa (ks. kuva ja  linkki sivun lopussa)

Oppia ja osaamista oli tarjolla ja se myös otettiin innolla vastaan. Ja taas sai myös huomata, että reissussa voi kaikki muu rähjääntyä muttei perholainen yhteishenki 🙂

Hyvä reissu, dank u!

#perhoreissaa @ ’s-Hertogenbosch, Hollant – lisätiedot

Topi Turunen, lehtori
050 360 4151
topi.turunen (at) perho.fi

Heidi Havumäki, koulutuspäällikkö, liiketoiminta
040 714 4246
heidi.havumaki (at) perho.fi

P.S.

Tällä reissulla perholaiset oppivat myös pintaa syvemmältä, mikä on mm. Hollannin kansallisherkku Bossche boll!

Hollantilaiset pääsiäisen alla Suomessa

Pari viikkoa reissusta Koning Willem I Collegesta saapui ryhmä niinikään liiketoiminnan opiskelijoita vastavierailulle perholaisten isännöitäväksi ja emännöitäväksi:

 

Vierainamme königwillem1collegelaiset

Hollantilaiset kylässä

Huhtikuun lopulla tusina königwillem1collegelaista opiskelijaa saapui vastavierailulle Helsinkiin kahden opettajansa kanssa.

Perho Liiketalousopiston liiketoiminnan opiskelijoita oli vieraillut huhtikuun alussa Hollannissa, missä tutustuttiin monialaiseen König Willem I Collegeen, esiteltiin hollantilaisille suomalaisia tuotteita sekä tehtiin markkinatutkimusta kuluttajien parissa.

Nyt oltiin taas yhdessä, mutta Helsingissä, FI-00700!

Vierainamme königwillem1collegelaiset

Tässä hollantilaisopiskelijoiden opintomatka @ Suomi > Helsinki > Perho Liiketalousopisto pääpiirteissään:

Helsinki, Finland – City Tour

Tiistaina hollantilaisia olivat lentokentällä vastassa perholaiet kv-tutorit ja matkailuopiskelijat vetivät heti kättelyssä Helsinki >>City Tourin. Todella monta maamerkkiä tuli nähtyä ja vieraat saivat varsin kattavan kuvan kaupungista.

Vierainamme königwillem1collegelaiset

My Helsinki, and Yours, too!

Helmi Center – sähly

Keskiviikkona kw1c:läisten iloinen joukko saapuikin jo Perho Liiketalousopiston Malmin kampukselle. Ensimmäisenä vuorossa oli tutustuminen urheilufasiliteetteihin: sählyottelu perholaisten kanssa talon omassa liikuntakeskuksessa, Helmi Centerissä >>

Vierainamme königwillem1collegelaiset

Sählyn jälkeen Perho Liiketalousopiston kv-tutorit ja kv-toiminnan koordinaattori järjestivät kampuksella tutustumiskierroksen, jolta jäi vielä vähän aikaa valmistautua seuraavan päivän myyjäisiin.

Vierainamme königwillem1collegelaiset Vierainamme königwillem1collegelaiset

Malmica – kouluruokailu

Ja tottahan kw1c’läisille maistui Malmin kampuksen tunnetusti herkullinen Malmica-lounas, jota jo syödessä tiedusteltiin:

”Can we go back for more?”

Vaikka pääsiäinen oli jo ohi, opettajille tarjoiltiin yllätysjälkiruoka, joka oli tietenkin mämmiä:

”This… what ever it is …is surprisingly good!”

Vierainamme königwillem1collegelaiset

More, please! Suprisingly good!

Helsingin Seudun kauppakamari – businessauditointi

Iltapäivällä vierailtiin Helsingin seudun kauppakamarissa >>kuulemassa Hanna Blomqvistinesitys siitä, mitä palveluja kauppakamarit tarjoavat mm. kaupankäyntiä Suomen markkinoilla aloitteleville ulkomaisille yrityksille.

Vierainamme königwillem1collegelaiset

Hollantilaiset opiskelijat esittelivät osana yrittäjyyden opintojaan miniyritystensä tuotteita, joita he ovat hankkineet myyntiä varten Hollannin ja nyt myös Suomen markkinoille. Kuinka ollakaan – suurin osa tuotteista liittyi kännyköihin ja tietokoneisiin.

Kauppakamarin harjoittelija Hanna Kimmikommentoi opiskelijoiden bisnesideoita ja kertoi, mitä vastaavia tuotteita löytyy Suomen markkinoilta ja mihin hintaan.

Vierainamme königwillem1collegelaiset

Kuumat paikat?

Fazer – yritysvierailu

Torstain aamupäivä laittoi suut messingille: vuorossa oli vierailu Fazerille >>perholaisten kv-tutoreiden johdolla. Fazu-keikan jälkeen oli vuorossa päivän vaativin koitos: miniyritysten myynti käyntiin!

Malmin kampus – myyntistartti

Vierainamme königwillem1collegelaiset

Opiskelijat pystyttivät Malmin kampuksen ruokalaan myyntipöytänsä ja ryhtyivät kaupittelemaan miniyritystensä tuotteita. Kauppa kävi kiitettäväsi – monta laitetta tuli myytyä. Tosin opettajat taisivat olla suurin ostajakunta 🙂

Vierainamme königwillem1collegelaiset

Tässä hierotaan kauppoja Perho Liiketalousopiston IT-palvelujen kanssa…

Vierainamme königwillem1collegelaiset

Tässä asiakas tutkii myyntituotetta – ja tarkkaan

Kauppakeskus Malmin Nova – asiakasmyynti

Malmin kampuksen oppilaitosmyyjäisten jälkeen suunnattiin paikalliseen kauppakeskus Malmin Novaan >>kauppoja hieromaan.

Uh-huh, myyntityö on kovaa hommaa, totesivat opiskelijat, kun Novassa pyörinyt asiakaskunta ei ollut yhtä lailla innokasta ostamaan kuin perholaiset. Myynti piti tehdä eikä vain odottaa, että se tapahtuu.

Suomenlinna – kulttuuri

Viimeisenä vierailupäivänä, perjaintaina, perholaiset matkailualan opiskelijat ottivat opettajansa johdolla vieraat haltuun ja veivät heidät järjestämälleen mukavalle visiitille Suomenlinnaan >>Ohjelmassa oli siis merimatka ja pläjäys Suomen historiaa – sekä läjä piknik-eväitä 😀

Vierainamme königwillem1collegelaiset

Suomenlinna, Sveaborg – Viapori – on merilinnoitus, jonka rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748 ja joka on ollut vuodesta 1991 lähtien Unescon maailmanperintökohde – ja tuolla on meidän eväät!


So, it was

A Sunny Study Trip to Helsinki & Perho Culinary, Tourism & Business College!

Vierainamme königwillem1collegelaiset

Huhtikuu 2019 oli ennätyksellisen lämmin ja sää suosikin myös vieraitamme melkein kesäisillä lämpölukemilla. Perho Liiketalouspiston lahjoittamille aurinkolaseille oli siis käyttöä 😎

Königwillem1collegelaiset Perho Liiketalousopistossa – lisätiedot

Heidi Havumäki, koulutuspäällikkö, liiketoiminta
040 714 4246
heidi.havumaki (at) perho.fi

Tule siksi, mikä haluat olla. #perholainen >>

 

Opiskelijavaihtoon USA’an

Syyslukukaudeksi 2019 Saimaata kauemmas opiskelemaan

Perho Liiketalousopisto julistaa liiketoiminnan ja matkailualan opiskelijoiden haettavaksi 1–2 vaihto-opiskelupaikkaa Yhdysvaltojen yhteistyöyliopistoon, Michiganin osavaltiossa sijaitsevaan Finlandia University’in >>

Haku pe 24.5.2019 asti kansainväliseen opiskelijavaihtoon syyslukukaudeksi 2019

@ Finlandia University, Michican, USA

Haku opiskelijavaihtoon USA'an

  • haku pe 24.5.2019 asti
  • opiskelijavaihtoaika syyslukukausi 2019 (22.8.―15.12.2019)

Vaihto-opiskeluun voi hakea täyspäiväinen Perho Liiketalousopiston liiketalouden tai matkailualan opiskelija, joka mielellään täyttää 18 vuotta sinä vuonna, kun on vaihdossa. Hakijalla pitää olla lähtöhetkellä vähintään yhden vuoden opinnot suoritettuina, sujuva englannin kielen taito ja jolla ei ole keskeneräisiä opintosuorituksia.

Miten valinta tehdään?

Perho Liiketalousopisto suosittelee enintään kahta opiskelijaa syksyn 2019 vaihto-opiskelijoiksi. Valintakriteereitä ovat mm. soveltuvuus vaihtoon, opiskelumenestys, riittävä englannin kielen taito, yhteistyökyky ja läsnäolotilastot. Maksettavan apurahan ehtona on, että hakija sitoutuu suorittamaan opintonsa loppuun Perho Liiketalousopistossa.

Lopullisen valinnan tekee Finlandia University suositusten ja hakemusten perusteella.

Paljonko vaihto-opiskelu maksaa?

Perho Liiketalousopiston ja Finlandia Universityn yhteistyösopimus kattaa opetuksen lukukausimaksut (lukukauden opetus Finlandia Universityssä maksaa normaalisti 11.354 USD eli noin 10.169,19 eur).

Opiskelijan maksettavaksi jää vaihdon aikana asuminen asuntolan kahden hengen huoneessa sisältäen 19 ateriaa viikossa (4.444 USD), mahdollinen opiskelumateriaali  (noin 750 USD) sekä muita mahdollisia kustannuksia (noin 250 USD), jolloin vaihtolukukauden kokonaiskustannusarvio on noin 5.500 USD eli noin 5.100 eur.

Miten vaihtoa voi rahoittaa?

Voit hakea Kelalta opintotukea ulkomaille, sillä opintosi ulkomailla hyväksytään Suomessa suorittamaasi tutkintoon.

1.8.2019 alkaen vanhempien tulot eivät vaikutaulkomailla suoritettavien opintojen tukeen: opintotuki 203 eur/kk, asumislisä 210 eur/kk ja opintolainatakaus 800 eur/kk eli yhteensä 1.213 eur/kk.

Tarkista oma mahdollisuuteesi opintotukeen suoraan KELAlta, joka tekee päätökset tukien myöntämisestä (ei Perho Liiketalousopisto).


Perho Liiketalousopiston stipendi

Perho Liiketalousopistosta voit saada stipendin, joka kattaa osan vaihdosta syntyvistä kustannuksista. Stipendi maksetaan todellisia kustannuksia vastaan. Stipendin turvin voit saada maksetuksi seuraavat:

  • yksi meno– ja yksi paluulippu lennoille Helsinki–Chicago ja Chicago–Hancock
  • matkustamiseen liittyvien välttämättömien asiakirjojen hankkimiseen liittyvät kustannukset (kattaa viisumihakemuksesta syntyvät kulut)
  • vakuutus, joka kattaa Yhdysvaltojen terveydenhoitoon liittyvät kustannukset

Hakeminen opiskelijavaihtoon

Haku Perho Liiketalousopiston ja Finlandia Universityn vaihto-ohjelmaan tapahtuu seuraavasti:

Hakuvaihe I

1/   Lataa ja täytä HAKULOMAKE >>

2/   Liitä hakemukseen mukaan englanninkielinen EUROPASS CV >> 

3/   Kirjoita englanniksi PERSONAL STATEMENT = enintään yhden (1) sivun laajuinen sähköisesti kirjoitettu lausunto, jossa kuvailet uratavoitteitasi, halukkuuttasi lähteä vaihto-opiskelijaksi Finlandia Universityyn, opintomenestystäsi, työkokemustasi, harrastuksiasi ja kiinnostuksen kohteitasi.

Palauta hakemuksesi viimeistään pe 24.5.2019

  • sähköpostitse: leni.palminkoski@perho.fi
  • tai koulun opastukseen nimellä Finlandia Universityn vaihtohaku
Hakuvaihe II

Ma 27.5.2019 iltapäivälläPerho Liiketalousopisto haastattelee hakijat ja valitsee 1–2 parhaiten soveltuvaa hakemusta välitettäväksi edelleen Finlandia Universityyn.

Tästä päätöksestä tiedotetaankaikille hakijoille. Lopullisen vaihto-opiskelijavalinnan tekee Finlandia University. Ne opiskelijat, joita suositellaan vaihtoon, toimivat seuraavasti:

Valintatiedon saatuasi
  1. Täytä heti Finlandia Universityn kansainvälisten opiskelijoiden sähköinen hakulomake APPLICATION FOR ADMISSION FOR NON-U.S. RESIDENTS >>
  2. Tuo erikseen sovittavaan tapaamiseen mukanasi:
  • passi
  • täytetty Affidavit-lomake eli todistus vaihdon rahoituksesta
  • viimeistelty Personal Statement (kirjoitettu vaiheessa I)
  • englanninopettajasi lausunto englannin taidostasi sekä
  • englanninkielinen opintosuoritusote (pyydä opintotoimistosta) lisättynä tiedolla meneillään olevista opinnoista.

Huomioithan, että kaikki hakumateriaali pitää olla toimitettuna Finlandia Universityyn 12.6.2019 mennessä.

Finlandia University lähettää valitsemilleen vaihto-opiskelijoille hyväksymiskirjeen ja I-20 -lomakkeen viisumihakua varten.

Valittujen tulee itse hoitaa viisumin haku USAn suurlähetystöstä.

Paluu Suomeen 12 osp’in opinnot matkassa!

Vaihto-opiskelija saa itse vaikuttaa kurssivalintoihinsa. Valinnat viimeistellään Finlandia University’ssa saapumisen jälkeen opinto-ohjaajan kanssa.

Vaihto-opiskelijan tulee suorittaa Finlandia Universityssä vähintään 12 creditin (osp) opinnot tai Perho Liiketalousopistolla on oikeus apurahan takaisinperintään.

Lisätiedot – haku opiskelijavaihtoon USA’an

Leni Palminkoski-Pihlamo, lehtori
040 7144 274
Wilman kautta tai leni.palminkoski (at) perho.fi

Malmin kampuksen avoimet ovet

Se oli keskiviikko ja 23. tammikuuta 2019

…kun meillä, liiketoiminnan PM16B-ryhmän opiskelijoilla, oli järjestettävänä Perho Liiketalousopiston matkailu- ja liiketoiminnan alojen sekä urheilulinjojen eli Malmin kampuksen avoimet ovet >>. Projekti hoidettiin osana markkinointiviestinnän kurssia.

Malmin kampuksen avoimet ovet

09.45

Päivämme alkoi klo 9.45, jolloin kierrätimme talossa avoimiin oviemme ensimmäiset vieraililjaryhmät.

Ensimmäinen kierros meni hyvin – freshmänit olivat kyllä hieman hiljaisia …vaan mitäpä heillä nyt siinä just sanottavaa ja kommentoitavaa. Mutta antoivat kuitenkin positiivista palautetta kierroksen lopussa!

10.45

Klo 10.45 tuli taas porukka infotilaisuudesta ja lähdimme näyttämään heille koulun neliöitä ja kuutioita.

Oskarin kanssa teimme toisen kierroksen aikana koulun läpi à kaksi noin about 15 hengen ryhmän kierrätystä koulun läpi per kierrätystiimi (x kpl). Yksin [minä] hoidin yhden viiden hengen rymän kierrätyksen >  (2 x 15) + 5 = 35 (kierrätys-)vierasta/tiimi.

Malmin kampuksen avoimet ovet

Suurin osa avoimien oviemme vieraista oli tyytyväisiä kierroksien pituuteen ja sisältöön. CV- ja KEKE-pajat eivät olleet niin suuressa suosiossa, mitä olisi voinut olettaa. Hmm… monia vieraistamme luultavasti ujostutti olla ensimäistä kertaa vieraassa koulussa…

Malmin kampuksen avoimet ovet

Malmin kampuksen avoimet ovet

Malmin kampuksen avoimet ovet

12.00

Puolelta päivin talossa sightseeingilla kierrätettävien ryhmien koko oli jo hieman pienempi, joten kierrättäminen oli sujuvampaa ja nopeampaa. Saimme hommat hoidettua alta aika yksikön.

Malmin kampuksen avoimet ovet

Moni keltanokka antoi positiivista palautetta kierroksien jälkeen ja tykkäsi täyttämäänsä kyselylomaketta vastaan saamastaan pikku palkkiosta – perholainen ekokassi ja aurinkolasit.

Malmin kampuksen avoimet ovet

The Happy End!

Päivän päätteeksi purkasimme kaikki roll-upit suun muut paikalle roudaamamme kamat.

Jep!

Mielestäni päivä oli erittäin kiva ja monipuolinen! Ja nyt näin konkarina voin antaa parit neuvot ensivuoden avointen ovien järjestäjille: suunnitelkaa kierrokset huolellisesti ja ottakaa hyvä porukka kasaan, niin kierrättäminen sujuu kuin rasvattu.

Malmin kampuksen avoimet ovet

Kiitos ja nähdään viimeistään elokuussa!

Teksti: Teemu Tikka, liiketoiminnan PM16B -ryhmä


Tule siksi, mikä haluat olla.

https://www.instagram.com/p/Bs-6ORvBaPC/